tiistai, 24. tammikuuta 2012

Elloksen ihanuuksia

Viime päivinä olen vieraillut melkoisen ahkerasti Elloksen sivuilla, Siellä on niin paljon kaikkea ihanaa, joilla voisin täyttää vaatekaappiani. Eniten olen etsinyt uusia kenkiä tulevalle kesälle, sillä olen parantunut korkokenkä-fobiastani ja haluan kävellä koko tulevan kesän koroilla :) Myös juhlavaatteeni tarvitsevat lisäystä, sillä en halua aina joutua pukeutumis paniikkiin, kun joihinkin juhliin pitäisi lähteä.

Sieltä sitten kotiini sovitettavaksi lähti seuraavanlainen setti kaikkea, varsinkin kenkiä :D
Yleensä odottelen hyviä alennuksia, mutta nyt oli ihan pakko saada tuo pieni Isadoran meikkisetti eurolla (mä oon niin helppo). Mekon jujuna on muunneltavuus, eli mekko,hame,olkaimet, ei olkaimia jne... Oikeasti tuo on rantamekko, mutta aion kyllä käyttää sitä ihan muuallakin. Käyttäähän kaikki pitkiksiäkin housuina.

Ja tietenkin samalla kotiinkin pitää aina jotain pientä ostaa, ettei kaapit vaan vahingossakaan tyhjene.
Oikeasti, meillä (minulla ja miehellä) ei ole kuin 2 pussilakanasettiä. Toiset on aina käytössä ja toiset aina pesussa, se ei ihan toimi. Tai siis olenhan minä ihan tehokas pyykkäämään, mutta sitten kun iskee sellainen kuin ripuli ja oksennustauti 3-vuotiaalle, niin on pakko myöntää, etten mä nyt ihan niin tehokas ole :)

Eiks ookki kiva tyynynpäällinen? Se on vasta kolmas tämän vuoden puolella ostamani, mut ollaanhan me jo melkein helmikuussa.